Täydellisen tukan metsästys

Vaihdoin lyhyempään hiusmalliin edellisjouluna. Lyhyt ja kihara on tuntunut omalta - yleisesti ottaen. Eikä kiharakaan saa olla liian kihara. Mutta just se mun malli on vielä löytämättä. Mitä tehdä otsatukalle? Entäs sivut? Takana toivon olevan paljon, paljon tukkaa.

Tässä muutama kaunis poiminta:

Katie on tyylikäs. Noin yksinkertaisella leikkauksella hiusten kunto ja väri nousevat tosi tärkeiksi. 

Tässäkin on jotain: 

(Kuvat: MTV3:Helmi, Plaza, Hiusmalleja-blogi, Iltalehden verkkosivut sekä Googlen kuvahaku!)

Äitiysloman jälkeen

Mun äitiysloma pojasta päättyi virallisesti lauantaina. Henkisesti olen vielä äitiyslomalla, koska alkuperäisen päätöksen mukaan se päättyisi vasta 24. maaliskuuta. Isäkuukauden takia isälle menevät nämä kaksi viimeistä viikkoa...Suomen laki näkee ajan, jonka isä viettää lastensa kanssa, noin kolme kertaa arvokkaampana, kuin äidin lastensa kanssa viettämän ajan. En väitä, etteikö isäkuukaudessa ole hyvääkin - se esimerkiksi pidetään vanhempainrahakautta, mutta jotenkin on vaan pöllöä, että äidin kaksi viikkoa muuttuvatkin isän käyttäminä lähes 1,5 kuukaudeksi. On perheitä, joissa ihan tasapuolisesti lapsia rakastaen voitaisiin tehdä päätös, että äiti olisi kotona. Totta kai on perheitä, joiden isille on oikeus ja kohtuus olla tuo aika lastensa kanssa. Jos taloutta ei tarvitsisi miettiä, niin olisin viihtynyt kotona pidempäänkin...

Koska lakia ja sen suomia mahdollisuuksia meilläkin noudatetaan, tämä mamma siirtyy takaisin työelämään kahden viikon kuluttua. Ja aika kauas siirrytäänkin, nimittäin Suomen käsivarteen. Kyseessä on omien ammatillisten tavoitteideni kannalta täydellinen paikka. Pari tuntia sitten ratkesi majoituskin. Eli nyt voi tosissaan alkaa valmistella muuttoa, ja hehkuttaa kaikkea, mikä siihen liittyy. Se on seikkailu isolla ässällä!

Äitiyslomalla ja kotona, kun vielä ollaan, niin päivään voi kuulua jotain kivaakin. Kuten valokuvausta.

Mannekiinin omasta mielestä tämä oli kivoin kuva: 

Tällä äitiyslomalla ehti tapahtua paljon. Blogin kirjoittamisen sijaan olen lukenut säännöllisesti viittä keskenään aika erilaista blogia. Niistä on tullut minulle todella tärkeitä. Yhden kirjoittaja on ystäväni, toista pitää sukulaiseni, kolme muuta ovat minulle tuiki tuntemattomia, mutta silti arvokkaita ja tärkeitä ihmisiä. Viime vuoteeni on mahtunut tylsyyttä, harmia ja epätoivoakin. Eikä aina todellakaan ole ollut "kilauta kaverille" -olo. Niinäkin hetkinä nämä viisi upeaa naista ovat avanneet minulle elämänsä ja jakaneet asioitaan. Ilahduttaneet ja opettaneet. Toki on rehellisyyden nimissä niitäkin hetkiä. ettei kestä kuullakaan ihmisistä, joilla kaikki menee putkeen ja elämä on täydellistä. Siinä piileekin blogien salaisuus. Täällä ei tarvitse kertoa kaikkea...