maanantai 3. tammikuuta 2011

Talvinen piha

Kirjoituksia satelee nyt ihan solkenaan... Toivottavasti pysytte vauhdissa mukana! :) Tässä on teksti, jonka kirjoittelin joulukuun alkupuolelta, mutta jostain ihmeen syystä se jäi julkaisematta...


Olen MLL:n jäsen, ja meillä jäsenyyteen kuuluu runsaasti etuja. Eräänä etumuotona ovat jäsentilaisuudet paikallisissa liikkeissä. Viimeksi paikallisyhdistyksen jäsenet kutsuttiin Sisustus Ideaan.

Menin tuohon tilaisuuteen vakain aikomuksin. Pakkaset tullessaan jäädyttivät meidän pihavaloprojektin totaalisesti. Ainakin niin minulle uskoteltiin. Pihaamme valaisee edelleen ne kolme liiketunnistinvalaisinta, joista olen kertonut jo teillekin mielipiteeni. Halusin sisääntulokatoksen pylväisiin lyhdyt tuomaan valoa ja tunnelmaa. Sisustus Idea sijaitsee liikerakennuksen alakerrassa. Ennen alakertaan pääsyä olin jo valinnut senkertaisen hankintani: kaksi mustaa lyhtyä. Hintakin oli mielestäni kohdallaan eli noin 30 euroa kappale.



Uusi lyhtymme.




Sisääntulo kauempaa. Huomaathan lastenvaunut! :)




Meillä oli reilu puolivuotias pikkuneiti ensimmäistä kertaa hoidossa lauantaina, ja tuli kaivettua oman neidin vaunut esiin nukutusta varten. Tässä kuvassa ne ovat muka huolimattomasti mukana. On se melkoinen luottamuksen osoitus, kun saa jonkin toisen äidin ja isän aarteen hetkeksi hoitoonsa...




Tuli mieleeni Hunajaa ja maitoa -blogin esimerkin mukaisesti , että voisin tehdä postauksen Sisustus Ideasta. Palataan tähän tuonnempana...


Oikopolun tuijat. Näissä on parina jouluna ollut jouluvalot. Saas nähdä, tuleeko tänäkin jouluna...
(Onpa näissä kuvissa vielä vähän lunta ;)



Tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Tuntui mukavalta palailla tuttujen asioiden ääreen ja suoraan sanottuna: päästä pois kotoa. Olen ollut lomapäivät tiiviisti kotosalla. Vaihtelu virkistää. Ja niin virkistää ulkoilukin, jonne sain itseni tänään patistettua kera miehen ja lapsen. Tulisipa siitä taas tapa!

Virkistävää illan jatkoa!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Eläviä tulia ja joulukuvia

Heippa taas! ...ja taas aika pitkästä aikaa. Odottelu ei ole nyt voimia vienyt vaan täysipainoinen lomailu. Ensimmäinen syksy takana kokoaikaisena opettajana eikä nyt voi sanoa kuin huh! Tämä loma tuli tarpeeseen. :)


 Olin viikko ennen joulua ystävän luona Helsingissä. Kuvassa näkyvä neiti osallistui pakkailuun ja keimaili niin että...

Aatonaattona ohjelmassa oli tätä. Ei ole montakaan enää jäljellä... Nam!



Minulta lähti jouluviikolla tukkaa noin 30senttiä. Nyt mennään huomattavasti lyhyemmällä mallilla. Se ei valitettavasti ihan ollut sitä mitä toivoin ja tilasin kampaajalta. Mies kuitenkin tykkää ja aika moni muukin on kehunut. Ihan kiva! ;)


Meidän jouluaatto. Kuvassa mukana ennestään tuttujen lisäksi mieheni pojat ja minun vanhemmat.


Aattoillan tunnelmia...


Tänä vuonna meillä jaettiin sanomalehtipaperiin käärittyjä lahjoja. Pukki kertoi, että oli toimittanut samannäköisiä paketteja monessa muussakin kodissa tänä jouluna... Vinkiksi tuleville tontun apulaisille, että mukavia, iloisia uutisia voi kerätä jemmaan jo syksyn mittaan...

 Tapaninpäivänä neiti avasi vielä viimeisen paketin. Sieltä löytyi kuvassa näkyvät pensselit. Täytyy samalla  kehua kuvassa näkyvää muovista Ikean pakkausta, jossa ovat liidut ja vesivärit. (Puuvärit kyseisestä satsista laitoimme penaaliin.) Aivan loistava paketti pikkutaiteilijalle! Tällä päästiin meilläkin sujuvasti alkuun. Lisäpensseleitä ostettiin ihan tarpeeseen ja täydennykseksi.


Kälyni kuuluu kansalaisopiston naisten puutyöryhmään JA metalliryhmään. "Puupääryhmän" aikaansaannoksia on lähisuvussa jaettu joululahjoina jo useampana vuotena. Tänä vuonna saimme yllä olevan tallilyhdyn. Viime vuonna meitä muistettiin alimmassa kuvassa näkyvällä puukorilla. Kyllä meidän kelpaa! :)








Onnea vuodelle 2011!!
Nähdään ja kuullaan! :)