keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Uutisia eteisestä

Eräs ensimmäisistä blogikirjoituksistani käsitteli eteisongelmaamme. Tämä vuosi alkoi lujalla tahdolla saada eteinen valmiiksi.

Eteinen on L-kirjaimen mallinen tila. Ennen kattoremonttia katto oli ruskea ja se oli 12cm nykyistä alemmalla. Tila tuntui ahtaalta mataluuden ja tummien värien vuoksi. Jotain piti tehdä.




Tämä oli lähtökohta ennen viimeistä rutistusta... 

Tältä eteinen näytti kuukausia... 


Seinä siis loppui "ennen aikojaan" ja tuo palkki on talon kantavia rakenteita. Sen häivytys vaati muuta remppaa enemmän harmaiden aivosolujen kiusaamista. 
Päädyimme laittamaan ledinauhan pätkiä tukipuiden alalaitaan ja peittämään koko koristuksen jollain siistillä systeemillä. Katsokaas miten tämän teimme!



Pari iltaa kului kolvatessa eli tinaa juottaessa. Led-nauha pätkittiin viiden sentin mittaisiksi paloiksi ja nämä palat piti yhdistää toisiinsa kolvaamalla... Led-pätkien päissä oli pienen tinapallurat. 
'Kaiutinjohtoa'.
Led - johto - led - johto...

Oikealla näkyy jo valmista, meidän mittojen mukaan tehtyä ledinauhaa. Kaikkiaan sitä tarvittiin 18 metriä. 



Tukipuiden alalaitaan laitettiin laudat, jotta lopputulos olisi viimeistellympi. 


Putkien "häivytys" mietitytti paljon. Lopullinen ratkaisu oli valkoinen maali. 




Seinät sai pintaansa lisäkerroksen valkoista - samalla sudittiin 'lisälaudat'. 

Lopulta päästiin kiinnittämään ledejä paikalleen. Se oli yksinkertaista jos mikä, sillä valon taustapuolella on tarra.
Jos nyt tekisin saman uudelleen, laittaisin valon mahdollisimman etäälle seinästä. Silloin sitä ei näkyisi käytännössä lainkaan, vaikka miten kuikuilisi :) 

Eikä siinä vielä kaikki...

Tukipuiden peitoksi isäntä laittoi kattopaneelia. Näin se saatiin yhtenäiseksi katon kanssa. 

Can you see the difference..? ;) 


Ta-daa!!


Tältä meillä näyttää nyt. 





Mitäs pidätte?

5 kommenttia:

  1. Onpa todella onnistunut ratkaisu! Epäsuora valo on miellyttävä ja kattohan suorastaan leijuu ilmassa. :-)

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno ratkaisu! Valoisa, mutta kuitenkin rauhallinen tunnelma, ja eteisessä nyt tuskin kovin paljon tarvitsee suoraa kohdevaloa. Pitää laittaa idea korvan taakse vastaisen varalle, vaikkei remonttia olekaan tiedossa. :)

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkiaan upea! Ja olen todella vaikuttunut, että teitte kaiken itse! Eipä olis tullut meille edes mieleen, saatika onnistunut..!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kuulla, että piditte! Kerron terveisiä hänellekin, joka on vastuussa enimmästä... :)

    VastaaPoista
  5. Onpa todella kivan näköinen tuo teidän eteinen nyt! Olette te käteviä! =)

    VastaaPoista