sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ikea ja Bemz II

Nyt se on tehty!
Nimittäin jo lokakuussa vihjailemani sohvanpäällystilaus lähetettiin juuri. Päädyin tilaamaan ruutukuvion. Olin jo aikeissa tilata lisää näytepaloja, valita näytepaloista omat lempparini ja antaa miehen tehdä lopullinen päätös. Asia eteni kuitenkin toisin. Näytin hänelle nykyiset palat ja hän valitsi omaksi lempparikseen juuri tuon ruutukuvion. Olin kuin puulla päähän lyöty. Yllätys oli iso ja iloinen!! :)
Se oli minunkin lemppari, mutta eräälle se oli syksyllä liian valkoinen ja konservatiivinenkin. Tilaus tehtiinkin saman tien - ennen kuin kenenkään mieli muuttuisi.
Tilaukseni sisälsi kaksi tällaista päällystä. Kuosin nimi on Classic Ruta - Black. Kuva: Bemz
Päätin samalla tilata toista kaunista kangasta sohvatyynyjä varten.

Sohvatyynyjä tehtailen tästä kankaasta. Kuva: Bemz

Tämännäköisiä sohvia ollaan peittämässä:
Kuva: Ikea

Nyt laitetaan kädet ristiin ja pyöritellään peukaloita nelisen viikkoa. Sillä aikaa voisin myös kirjoitella kuulumisia tännekin. Ajasta ei ole puutetta. Olen sairaslomalla ties monettako viikkoa supistelujen vuoksi. Kaikki on kuitenkin hyvin ja vauvakin kohta sen ikäinen, että saa tulla... Enin huoli ja hermoilu (ja oma pettymys ja järkytys tilanteesta) alkaa olla ohi.

Sisustus on alkanut taas kiinnostaa - jopa siinä määrin, että ystävä totesi raskauden ja pesänrakennusvietin olevan määräävässä asemassa.

Meillä rakennetaan nyt terassia. Olen sitä kuvannut, ja siitä voisinkin jatkaa seuraavaksi.

Rauhallista pääsiäisen jatkoa! 

3 kommenttia:

  1. Rauhallista pääsiäisen jatkoa ja odotusta! Terassikuvia odottelen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivottavasti teidän pääsiäinen sujunut toivotusti. Terassipäivitystä tarjolla lähipäivinä... :)

    VastaaPoista
  3. Äh, ikävä kuulla (vieläpä tätä kautta) että pikkuinen on pyrkinyt maailmaan vähän liian ajoissa.

    Mutta kiva että nyt olette jo selvemmillä vesillä - niin fyysisesti kuin henkisestikin.

    Tuosta sohvasta tulee varmasti tooosi kiva! Kelpaa siinä sitten kölliä koko perheen kesken. =)

    VastaaPoista