keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Lempisarjani

Syksymmällä kerroin tv-sarjasta nimeltä Solsidan - suomeksi Onnea onkimassa. Nyt on menossa sarjan toinen tuotantokausi ja naurua on ainakin meillä riittänyt sen ansiosta. Sarjaa esitetään FST5:llä sunnuntaisin ja uusinta tulee perjantaina samaan kellon aikaan eli iltayhdeksältä.

Viimeisin jakso oli taas nii-in hyvä...

Mickan, Fredde, Ove, Anna ja Alex.
(Kuva Solsidanin Facebook-sivulta.)

Tässä linkki Yle Areenaan ja seitsemänteen jaksoon, var så goda.

Solsidanissa käsitellään perhe-elämää (ja muitakin elämän osa-alueita) hersyvän itseironisella otteella. Pääroolissa ovat kaksi pariskuntaa. Pariskuntien miehet (Alex ja Fredde) ovat lapsuudenkavereita ja sarja alkoi Alexin paluumuutolla Saltsjöbadeniin. Alexin kumppani Anna on uusi "Saltiksen" elitistisessä ilmapiirissä ja kyseenalaistaa omalta osaltaan vakiintuneita sosiaalisia kuvioita. 

Solsidania katsoessaan saavat naiset ja miehet tasapuolisesti "katsoa peiliin". Useammin toistuneita aiheita ovat olleet esimerkiksi naisten ja miesten rahankäyttö, naisena ja miehenä olemisen paineet, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, avioliiton haasteet, lastenkasvatus ja -hoito... Ihan tätä perheellisen työssäkäyvän ihmisen arkea. Aiheiden käsittely on osuvaa, kevyttä ja myönteistä eikä aina tiedä itkeäkö vai nauraa... 
Suosittelen lämpimästi - edelleen! :)

Illan jatkoja! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti