tiistai 12. lokakuuta 2010

Day 7

Useampia postaus on jo käytetty pihaprojektimme esittelyyn, eikä näytetyt kuvat ole olleet kovin inspiroivia, tunnelmaa nostattavia eikä varsinkaan kaunista katseltavaa. Kaunista ei ole vieläkään luvassa, mutta ainakin piirteitä tulevasta. Koko ajan on valmiimpaa. Tänään miehet saivat kaikki salaojaputket vedettyä. Ja suoraan sanottuna: talon väki itse on aika täpinöissään siitä missä mennään nyt.

Eilen valmistui perimmäiseen kulmaan massiivinen kiviaita/kivipenger. Tekijä ehdotti samantien sen jatkamista ja sehän sopi meille.

Talon peräkulma kaivuiden alettua, viikko sitten


Peräkulma tänään

Tämä kuva on otettu seisoen kivien päällä. Jujuna on, että kivet yhdistyvät sammaloituneeseen ja valmiiksi paikoillaan odottaneeseen kiveen ja sitä seuraavaan "kukkamaahan". Kukkamaa sisältää vuorenkilpiä, muutamaa muuta sitkeää lajia, kolme mustikkapensasta sekä jonkin kiipeävän kasvin 

Kivien reunustamaan alueeseen ladomme etupihan isot ja vanhat neliönmalliset sementtilaatat. Tätä aluetta kutsun mielessäni talouspihaksi. Siihen tulee pyykinkuivausteline sekä muuta arkisempaa juttua. Alue on aika suojainen - tieltä ei tähän juuri näy, eikä oikein etupihaltakaan. Täällä voi satunnaisesti sunnuntainakin kuivatella pyykkiä ilman, että se näkyy seuraavaan kylään saakka.

Kiviä oli reilusti, joten jatkoimme ideointia niiden hyötykäytöstä. Tai sanotaanko rehellisesti: otimme vastaan hyviä ideoita Mikolta, Jannelta ja Saariselta.



Aamulla etupihalla näytti tältä


ja tältä.

Isäntää odottelimme saapuvaksi kotiin tämännäköiselle etupihalle:



Kivet ovat meidän juttu. Se on tullut selväksi. :) Vanhassa pihassa on ollut reilusti nyrkin, parin kokoisia luonnonkiviä. Nekin on lanseerattu hyötykäyttöön.





Mieli alkaa todellakin kohoamaan sitä myötä, kun valmista tulee. Vaikka me ollaan niin iloisia, että tämä projekti on meneillään, niin epätietoisuus järkevistä ja parhaista ratkaisuista tuntui ahdistavalta. Mutta hei, eihän tässä tarvitsekaan nyt sitä täydellistä pihaa olla rakentamassa. Mukava ja toimivakin on jo paljon, eikö?

Ja... vinkkejä kiveikköön sopivista kasveista otetaan ilolla vastaan! :)

Tässä viime postaukseen liittyen havainnollistavampi kuva olohuoneemme avautumisesta ohikulkevalle tielle. Kun lehtiä ei ole puissa, olo on pimeinä talvi-iltoina kuin akvaariossa istuisi... :)

Muutama näkymä olohuoneestamme. Oikeanpuoleinen kuva vilauttaa ruokailuhuonetta. Siitäkin olen aikeissa kirjoitella lähiaikoina... Kuvat on jo otettuna ;)
Pikkutyttöjen lauantai-illan viettoa
- saunan jälkeen Maija Mehiläistä ja iltapalatarjoilu sohvalle.














Hyviä, syviä unia!

2 kommenttia:

  1. Oi! Teidän piha näyttää jo nyt oikein hyvältä! Noi kiviaidat ovat tosi makeat! Ajattele miltä ne näyttää vuosien päästä jos niiden antaa patinoitua paikka paikoin sammaleella, ja säät ovat hioneet särmiä.

    Puutarhoista en mitään ymmärrä, mutta jos mulla olisi tuollainen piha ja kiviaidat, niin hakisin niihin kiviaitojen massiivisuuteen herkkyyttä ehkä jotenkin japanilaishenkisesti. Eli siis jotain sellaisia kasveja, millaisia käytetään japanilaistyylisissä puutarhoissa.

    VastaaPoista
  2. Varmasti hyvä tulee - ihan innolla seuraan pihanne edistymistä. Kiva kun postailet ja laitat kuvia!

    VastaaPoista